Sundayblues

Sunnuntai. Ihana sunnuntai.

Ei mikään kiire mihinkään. Mä heräsin tänään tosi aikasin, mut samantien kun katoin kelloo, käänsin äkkiä kylkee ja päätin että tänään nukutaan pitkään. Herään yleensä arkena siinä 6-7 aikaan, niin ysin aamu tuntu vaihteeks ihan taivaalliselta. Kun kipusin yläkertaan, haistoin heti et Pomo oli päättäny väsätä aamupalaks lettuja. Loistavaa. Ja päivä parani entisestään.

Yön aikana tänne oli satanu suunnilleen 30cm lunta, eikä loppua näkyny. Sitä lunta on nyt iltaan mennessä satanu 36 tuntia, ja lähemmäs 60cm. En oo ikinä nähny sellasta muutosta ilmastossa, perjantaina paisto aurinko, oli ihan tosissaan lämmin ja jokapaikassa tuntu kevään ensikosketukset, ja kun sunnuntaina heräsin niin siellä oli enemmän lunta kun koko talvena Suomessa yhteensä :-D Tää johti luonnollisesti toppavarustuksen esiinkaivamiseen ja lumileikkeihin. Me saatiin aikaan hieno lumiukko (kavereiden kesken Jack) ja luminen valtaistuin etupihalle. Pari lumienkeliäkin sattu samoille mestoille. En muista millon viimeks oisin oikeesti leikkiny lumessa oikeen toppahousuissa, en ees muistanu kunnolla miten lumiukko tehään! Taannuin ihan ala-astetasolle, ja voi olla et mä olin enemmän innoissani koko tästä hommasta kun nää lapset.

Loppupäivä on menny tässä muuten ihan vaan rennosti völjyessä. Tein lapsille lounaaks sitä aitoo ja oikeeta Mac'n'Cheesiä, voi hyvä äiti mitä comfortfoodmättöö sekin on! Voin vannoo et sillä muuttuu huonona päivänä ääni kellossa aika nopeesti :-D 

Loppuviikko meni muuten ihan jees, pääasiassa salilla ja lasten kanssa. Täytyy kyllä myöntää, että noissa lapsissa on vähän kuviteltua enemmän töitä. Ei se kyllä haittaakaan, eipähän ainakaan tuu tylsää ja mun kärsivällisyys kyllä varmasti kasvaa tässä vuoden aikana ihan uskomattomiin mittoihin :-D

Ainoo miinus tässä muutamana viime päivänä oli aika paha koti-ikävä. Sellanen outo olo mahanpohjassa, mikä ei lähteny pois vaikka koitin syödä ja juoda hyvin, levätä ja liikkua, ja elää muuten vaan kun suoraan terveystiedon kirjasta. Laitoin viestiä mun kavereille, kyselin kuulumisia ja viikonlopun suunnitelmia, aattelin että ehkä se auttaa. Mut ei silläkään ollu mitään vaikutusta. Koska se ei tuntunu samalta kun kotona. Se vaan ei ollu sama.

En tiiä mikä muhun sit iski perjantai-iltana, varmaan joku kahden viikon rajapyykin, väsymyksen, ärtymyksen ja yksinäisyyden väkivaltanen jengi, mut mulle tuli ihan järkyttävä ikävä Suomeen. Olin tässä menossa nukkuun ja rupesin miettiin kaikkia kavereita, perhettä, ja tätä välimatkaa meiän välissä. Mä oon toisella mantereella. Eihän siitä nyt muutakaan kun huonoja fiiliksiä voinu saada aikaseks. Lasten kanssa oli ollu vaikee päivä ja olin väsyny ja kaikki tuntu niin vaikeelta ja mikään ei onnistu ja ja ja, tää lista tuntu jatkuvan sinä iltana vaikka kuinka pitkään. Pää kelas kaikkee ihan liikaa ja ihan liian nopeesti. Mä halusin vaan kotiin.

Purin mun ahdistuksen Facebookin seinälle (niinku me näin sosiaalisen median aikana toimitaan), eikä se tällä kertaa ollu yhtään huono valinta. Lauantai-aamuna kun heräsin, mulle oli tullu monta ihanaa kommenttia ja tsemppitoivotusta, unohtamatta niitä rohkasevia lauseita, hyviä neuvoja ja muutamaa WhatsApp-viestiä. Lyhyesti sanottuna mun fiilis parani heti, se tunne mahanpohjassa helpotti eikä tuleva päivä näyttäny enää niin synkältä. Kiitos vielä kaikille kaikille niille kommentoijille! :-)

Ja niistä kommenteista viisaantuneena ja viikonlopun levänneenä koko juttua osaa taas käsitellä uudestaan.

Ikävä kuuluu tähän tilanteeseen, mut kuten kaikki muutkin tunnetilat, se menee ajallaan ohi. Vuosi tuntuu niinä "huonoina" hetkinä niin pitkältä ja hitaasti kuluvalta, mut tiedän jo nyt, että kun se vuosi on kulunu mä oon ihan eri mieltä. 

Se, että tällasista fiiliksistä selviää ja että ne osaa käsitellä, riippuu ihan siitä mitä sulta löytyy korvien välistä. Oikee ajattelutapa ja realistinen suhtautuminen on kaiken alfa ja omega. Huomenna on uus päivä, uudet mahdollisuudet. Se, käytätkö sä ne mahdollisuudet hyödyks ja otat siitä päivästä kaiken irti, on susta itestä kiinni. Siitä, miten sä suhtaudut siihen. Ja mä oon päättänyt, että mä suhtaudun siihen huomiseen positiivisesti. Eihän tänne olla tultu luovuttaan heti ensimmäisessä ylämäessä, vai mitä! Huominen on jokatapauksessa huomenna, halusin tai en, niin miksei sitä vaan ottais sit reilusti vastaan, pyytäis sisälle ja paiskais sen kaa oikeen kunnolla kättä. Niinku kavereiden kanssa tehdään.

Näin on saatu mun sunnuntaibluesit sävellettyä! Tähän perään vielä pari kuvaa loppuviikolta :-)

 Oli ihan pakko herätä perjantaina aamuneljältä kattoon Suomi-Ruotsi-peli, eihän näitä voi missata!

Sain navigaattorin mun autoon, jes! Kävin hakemassa tolle pojalle koulupuvun Burnabysta torstaina, ja selvisin ekasta pidemmästä matkasta ihan kunnialla, kiitos tolle kaverille:-)

Perjantain lounas

Alotin lauantain syömällä superaamiaisen sängyssä samalla kun katoin pari jaksoo Suitsia, voi piru missä koukussa mä oon siihen sarjaan!

Sunnuntaimä, moivaan!