torstai 27. maaliskuuta 2014

The Package of Happiness

Saapumisilmoitus postista,
on kuin pelastuskohtaus Lostista.

Nää sanat tuli ekana mun mieleen, kun näin meidän jääkaapin ovessa keikkuvan lapun, jossa mua kehotettiin noutamaan Suomesta saapunut paketti lähimmästä jakelupisteestä. Tiesin, että äiti oli lähettämässä mulle pakettia ja me oltiin itse asiassa ihan keskusteltu siitä, mitä sen sisälle päätyy, mutta silti se pikku lappunen sai mun mahanpohjan heittään takaperinvolttia. Silkasta ilosta.


Koko pakettihommahan alkoi jo sillon kun mä lähdin tälle reissulle helmikuussa. Kun me päästiin lähtöpäivänä lentokentälle ja heitin huoletta mun "ihan-varmaan-alle-23-kiloo"-painavan matkalaukun bag-dropin liukuhihnalle, paljastukin, että sitä kamaa oli suunnilleen kaheksan kilon eestä liikaa :-D Mä olin jo vähän myöhässä aikataulusta ja siinä vaiheessa rupes tuleen oikeesti kiire, niin otin vaan nopeesti mun laukusta pois kaiken, mitä en kokenu sillä hetkellä tarpeelliseks. Tai no oikeestaan mä revin paniikinsekasella raivolla kaikki käteen sattuvat tavarat suoraan äidin syliin (vähän totuudenmukaisempi kuvaus) ja sovittiin, että laitetaan ne tulemaan postin kautta perässä.

Ja tänään, puoltoista kuukautta myöhemmin se paketti vihdoin saapu perille! Sieltä paljastu pari mun lempineuletta, maailman paras farkkuliivi, kaiken kestänyt kevättakki, treenihousuja, juomapullo, suklaata, ruisnappeja ja yllätyksenä Trendi-lehti ja lahjapaketti perhetutuilta, josta löyty ihan täydellinen Marimekon meikkipussi (superiso kiitos Tomille ja Jennalle!). 





Olin niin innoissani kaikista jutuista mitä mä sain että taannuin ihan jouluaatto-fiiliksiin hahah :-D Parasta koko lähetyksessä oli kuitenkin se, että niissä vaatteissa oli vielä vähän kodin tuoksua. Tiettekö, se hassu tuoksu, joka löytyy erilaisena joka kaverin luona ja jonka mukaan pystyy erottaan samanlaisten vaatteiden oikeet omistajat. Näissä vaatteissa oli vielä häivähdys mun kodin tuoksua, mistä tuli kauheen lämmin ja turvallinen olo :-)

Hahah Mami tsemppaa <3
Ja tottakai paketin mukana tuli terveisiä lähimmiltä, mä lähetän teille kaikille isot kiitokset ja terkut takasin! :-*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti